Internet tavoittaa joka päivä valtaosan suomalaisista nuorista, joten nuorisotyön siirtäminen verkkoon on hyvä idea. Siellä nuori voi kertoa ongelmistaan anonyymisti ilman valtavaa painetta ja häpeää, jonka kasvottain puhuminen aikuisenkin kanssa voisi tuottaa ja haitata esteetöntä puhumista asioista ja ongelmista. Verkossa ollessa ohjaaja voi ehdottaa nuorelle mahdollisia jatkotoimia avun saamiseksi, esim. jos nuori kokee väkivaltaa, hyväksikäyttöä tai on ongelmissa päihteiden kanssa.
Ongelmakohdiksi verkon välityksellä suoritettavan nuorisotyön kohdalla kuitenkin muodostuu ulkoisten asioiden sivuun heittäminen, eli ei nähdä kunnolla, onko nuorella ongelmia mm. väkivallan tai huumausaineiden kanssa. Myöskään tutkintapyyntöä sosiaaliviranomaisille ei voida jättää riittämättömän tiedon takia.
Internetin erilaisten yhteisöpalvelujen ja nuorisotyön yhteistyötä ei kannata lopettaa, sillä siitä on varmasti suuri apu monelle nuorelle elämänsä varrella. Vaikka olemassa on myös auttava puhelin, niin kirjoittaminen on varmasti nykyaikana monelle nuorelle helpompaa.
Hyvä peksiii!
VastaaPoistaMut eikös sillon jos on joku vakava asia mikä tulee ilmi nuoren kanssa keskustellessa, niin voi ottaa ja pitääkin ottaa yhteyttä viranomaisiin?
Näin taas Pekka... kyllä sie niin osaat!
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaSiin on aika vaikea antaa tutkintapyyntöjä, kun ei edes tiedä, missä ihminen on? Tai onko ihminen edes se, joksi itsensä esittelee.
VastaaPoista